Esittely

Urokset

Nartut

Kasvatteja

Pentuja

Kuvia

Rotuinfo

Yhteystiedot

Uutiset & tulevat tapahtumat

 

R O C H A L L O R . N E T

Marupe, Latvia 26.-27.07.08:

Baltiaan hurahtaneet taas liikkeellä!

Näyttelymatkailu Baltiassa ei ole meille vain puuduttavaa kiiruhtamista paikasta toiseen. Ensisijaisesti on tarkoitus nauttia matkustamisesta, sekä ihmisillä että koirilla pitäisi olla rentoa ja mukavaa.

Koiraharrastuksen myötä on tullut lähdettyä pienillekin paikkakunnille ja löydettyä monta mahtavaa kohdetta. Kun matkallakin on joka tapauksessa liikutettava koirat niin tulee tutustuttua mitä erilaisimpiin paikkoihin mihin ei normaalisti esim. kaupunkilomalla tulisi mentyä. Monet upeat puistoalueet, rannat, idylliset pikkukaupungin kujat on tullut koirien kanssa koluttua.

Kuva: "Tytöt" eli Ruuti ja Sissi menomatkan pysähdyspaikalla haaveilemassa pääsystä mereen uimaan.

Näyttelyalueet ovat usein viihtyisiä ja puistomaisia. Tällä kertaa näyttelyt järjestettiin koulun piha-alueella. Vaikka lämpötila kipusi hellelukemiin, meillä kävi tuuri kun saimme leiriytyä varjoon. Myös kehät olivat ainakin osittain varjossa, toisin kuin mm. ryhmäkehä joka oli varjottomalla piha-alueella ja KUUMA.

Meillä sattui hyvä tuuri molempien päivien suhteen, holskut alkoivat vasta puolenpäivän jälkeen. Saatiin nukkua pitkään ja syödä rauhassa aamiaista hotellilla. Luksusta!

Tunnelma Baltian näyttelyissä on leppoisa ja mukava, ihmiset ovat ystävällisen kiinnostuneita toistensa koirista, etenkin kun holskut taitavat olla harvinainen näky täällä.

Kuva: Tytöt lepäilevät nauttien varjosta ennen kehää. Mamma pilkkoo nameja viime hetken harjoittelua varten :-).

Ötökkäkammoiset, jättäkää seuraava kappale väliin ;-). Ihmettelin kovasti kun ympärillä pörräsi aika lailla ampiaisia. Luulin että se johtuu uudesta hajusteesta joka sisältää mm. hunajaa, mutta kävikin ilmi että mokomat havittelivat kinkunpaloja joita olin ottanut koirien palkkanameiksi. Lihansyöjäamppareita! Kyllä vain, tulivat joukolla lihapalojen kimppuun ja irrottivat leuoillaan varsin tehokkaasti isohkoja paloja joita sitten kuljettivat pois. Ei ollut kiva kun kiukkuisena pörräsivät ryhmäkehässä makupalataskun ympärillä, pelkäsin että alkavat kohta paloittelemaan minua....

Kuvat: Ruuti ryhmäkehässä. Huomasimme, että Sissistä ei oltu otettu kuvia kehässä, johtuen siitä että Marko hoiti pääasiassa kuvaamista ja myös esitti Sissin. Meikäläinen tietysti jännitti kehän laidalla unohtaen kuvata!

Baltian näyttelyissä saa tottua siihen, että siellä soitetaan musiikkia ja kuulutetaan kovaäänisesti, etenkin ryhmäkehissä. Omatkin korvat ovat vaarassa jos joutuu seisomaan juuri kaiuttimen eteen. Toisaalta, ajattelen aina että tämänkaltaiset tilanteet ovat hyvää harjoitusta kisoja varten, koira ei juuri hätkähdä mitään kun on tottunut näyttelyiden meluun.

Tässä näyttelyssä oli kyllä varsin maltillinen desibelitaso, verrattuna esim. pariin Liettuan näyttelyyn keväältä.

Lupasimme koirille, että jos näyttelymenestystä tulee, niin illalla pääsee uimaan :-). Tokihan likat siis pistivät parastaan moista palkkiota odotellessa.

Hotellimme sijaitsi järven rannalla ja hotellin rannasta pääsimme koiriakin uittamaan. Oli muuten erinomaiset ulkoilumaastot muutenkin. Emme olleet aivan Riian keskustassa (Marupe sijaitsee käytännössä Riiassa), joten tilaa oli liikutella koiria.

Kuva vasemmalla: Tämä kuva otettiin saapumisiltana. Koirilla olisi ollut kova hinku päästä jahtaamaan aaltoja ja sai olla tarkkana etteivät hyppää laiturilta veteen. Emme halunneet kastella niitä vielä tässä vaiheessa kun olimme menossa kohta huoneeseen.

 

Kuva vasemmalla: "Vaan päästiinpäs näyttelyn jälkeen vihdoinkin veteen. Jess, aaltoja, jee! Mutta mihin ne aina häviävät kun niitä yrittää pyydystää?"

 

Kuva alh. vasemmalla: "Hei, täällä oli keppi! Heitä se, heitä!"

 

Kuva alh. oikealla: Kumpi ehtii kepille ensin?

 

Kuva vasemmalla: Sissi The Röyhkimys tietysti nappasi kepin ja lällättää Ruutille mennessään.

 

Mahtava kesäilta, upeaa kun koirilla oli mahdollisuus päästää höyryjä. Riehutuksen jälkeen koirille ruokaa ja itse syömään. Löysimme todella hyvän ruokapaikan päätien varrelta, aivan gourmet-ateria. Etenkin kun on kotona tottunut hernekeittoon :-). Istuimme terassilla syömässä, koirat autossa siinä vieressä takaluukku auki jotta saivat viilennystä. Lomaa!

Kuva vasemmalla: Tyttöjen ilma kertoo kaiken: Sängyllä EI saisi olla. Oikeasti emme anna koirien tulla hotellissa sänkyyn, muutenkin pyrimme olemaan huoneissa ja ympäristössä supersiististi. Liian moni hotelli Baltiassa on joko nostanut koirahintoja tai kieltänyt koirat kokonaan. Syynä epäsiististi käyttäytyvät koira(näyttely)matkailijat, mikä on todella noloa ja ikävää. Kaikenlaista kuulee ja näkee kun reissaa. Itse asiassa yritämme välttää suosituimpia koiraväen hotelleja itsekin, jos mahdollista. Suurin osa huolehtii koirista ja yleisestä siisteydestä hyvin, mutta ne muutamat kyllä osaavat terrorisoida senkin edestä: annetaan koirien tehdä tarpeet hotellin pihaan tai jopa huoneisiin (eikä siivota), koirat haukkuvat yötä myöten yksin huoneissa, karkailevat käytävälle, koiria trimmataan ja pestään huoneissa (eikä siivota) jne. Yöks.
Kuva vasemmalla: Lattialla on koiran paikka kun ollaan toisten nurkissa, vaikka siitä maksetaankin. Kotona kullannuput tietysti viihtyvät sekä sohvalla että sängyssä ;-).
Lähdimme reissuun perjantaina ja takaisin kotiinpäin maanantaina. Pysähdyimme niillä upeilla hiekkarannoilla jotka ovat Latvian puolella Via Baltican varrella aivan ennen Viron rajaa. Mahtavaa, pehmeää hiekkaa silmänkantamattomiin. Uimareita oli vain muutama jossain kauempana, joten päästimme koirat juoksemaan vapaana. Olimme perjantaina nähneet että muillakin oli koiria mukana, eikä kieltomerkkejä ollut (kyseessähän ei ole "uimaranta" vaan luonnon muovaama laaja alue) joten hyvällä omallatunnolla päästimme omammekin irti. Ja kyllähän ne nauttivat! Itsekin oli pakko mennä vähän kahlailemaan, jonka jälkeen virkistäytyneenä matka jatkui kohti Tallinnaa ja koti-Suomea. Taas yksi mukava reissu takana.

Kuvat: "Täältäkin rannalta löytyi KEPPEJÄ!"